niin että näin tässä taas taas näin. Lasten joulu onnistuttiin vetään ihan ok ihan alusta loppuun asti mutta siten, kun alkoi olemaan aikuisten  joulusta puhe niin, no... Meni  niinkun meni. Tuskin maltan odottaa haastattelua siitä, mitä se kortsupaketti uuden ok:n taskussa teki--Hihi---

Epäonnistunut. Huono. Paska. Nolla. Häviäjä. Epärakastettu. Luuseri. Ruma. Vastenmielinen. Surkea. Siis ihan perseestä.

Ei ole helppoa selvitä elämästään, kun päässä soi tämä laulu aamusta iltaan. Että ottakaa mut töihin, olen ihan vitun hyvä ja selviydyn mistä vaan.

Mä oon niin loppu. Voi kun saisi niin paljon itsestään irti että menisi lääkärille. Toi nykyinen Sepram 20 mg/vrk on ihan vitsi vaan. Ekan kerran repesin totaalisesti tällä viikolla kun hain lapsia päiväkodista ja tappelin taas ne samat tappelut jokaisen kolmen kanssa. Kommentti: "Äiti mee pois, mä en halua nähdä sua" sai sitten padot murtumaan. Onneksi pääsin parkkipaikalle asti.

Näin viime yönä sellaista unta, että mies kertoi olleensa meidän suhteen (7 vuotta) aikana vain viikon-parin verran pelkästään mun kanssa. Että mieluummin oli siis pettänyt tyttöystäviään mun kanssa kuin toisinpäin. Heräsin itkuun. Sitten vasta tajusin, ettei miksei tuo voisi ihan aikuistenoikeesti ollakin mahdollista. Kelasin tämän päivän viime vuosia, joista viimeiset kolme on ollut aika ankeita ainakin meidän suhteen osalta. Ni-in, mahdollista on. Eihän se mitään myönnä, oikeesti. 

Mä olen vaan niin huono. Vertaan itseäni koko ajan niihin tuttuihini, jotka ovat pitkässä liitossaan onnellisia. Mikähän mussa on vikana kun ei minusta siihen ole?  

Edit: Tein Beckin masennustestin, tulokseksi sain 42 pojoo. 17 pisteestä suositellaan hakemaan apua. Jospa ensi viikolla saisin jostain niin paljon voimia.

Mä oon niin vihanen että tekis mieli huuuuuuuuuuutaaaaaaa. Ja huudankin.

Yks asia mua pelottaa siinä lasten kanssa keskenään jäämisessä. Nimittäin juominen. Voisin kuvitella, että kakaroiden kanssa kun on päivät keskenään niin illalla on sen verta naatti että tekis mieli palkita jollain itseään ja rentoutua.Mitähän se sitten voisi olla ellei ahmiminen/viinílasillinen (/pullollinen)? Ehdotuksia? Ei mulla siis ole mitään ongelmia viinan suhteen (tähän vois joku jotain nasevasti laukaista vaan minen jaksa), en harrasta edes saunakaljoja. Ehkä kerran 3-4 kuukaudessa lähden viihteelle, siitä nyt ei ehkä kannata puhua mitä silloin menee kurkusta alas... Mutta pointti kai tuli selväksi (ai mikä pointti, olks tässä sellainenkin...). Olen siis täysin asennoitunut siihen että jaksamisen äärirajoille tullaan menemään niin siksi tällaistakin pohdin. Ennen lapsia olin ajoittain masentunut sitä itse tajuamattakaan, ja silloin tuli otettua aika huolella. Ehkä vaan pitää tehdä periaatepäätös siitä, että lasten läsnäollessa ei oteta sitä yhtäkään kaljaa, sain itse lapsuudessa katsella örveltäviä porukoita ihan tarpeeksi. Tässä muuten tuli mieleen hauska anekdootti menneiltä ajoilta: valittelin isälleni sitä, ettei lapsia saa hetkeksikään hoitoon. Isäni syvän myötätuntoisella rintaäänellä otti osaa ja sanoi, ettei heillä onneksi aikanaan ollut ongelmia saada lapsenvahtia. Ei kai niin, kun lapsi otettiin mukaan joka paikkaan. Tiedä nyt sitten niin siitäkään vaihtoehdosta...Katsella nyt alle kouluikäisenä kännisten örvellyksiä, oksentelua ja mustasukkaisuusdraamoja. Hmph.

Ei meillä tilanne etene mihinkään suuntaan. Yhteen työpaikkaan loppuu hakuaika ensi viikolla, sitä odotellessa... Onneksi ollaan nyt saatu rakennettua jonkinlainen aselepo (lue: ei puhuta toisillemme mitään). Taidan lähteä ryyppäämään viikonloppuna.

Nyt on nimet paperissa. Ei mennyt kuin seitsemän vuotta ja tähän päädyttiin. Kummallakaan ei voimia eikä mielenkiintoa tilanteen selvittämiseen, ja onhan tätä nyt jo jahkattukin, ees taas moneen kertaan. Tämä ei ole se mies, jonka kanssa menin naimisiin. Miten voi ihminen niin muuttuakin...

Mitä mulla siis on...

-odotan joka päivä miestä kotiin, mihin aikaan nyt milloinkin, koskaan ei voi tietää. Mitään "omaa" (harrastuksia ym.) on turha illoiksi suunnitella. Jos joskus pääsee ruokakauppaan yksin on se ihan superluksusta.

-mies, jonka ei voi olettaa tekevän kotitöitä raskaan työnsä takia. Jos jotain tekee, sitä pitäisi hehkuttaa päivätolkulla.

-mies, joka nukahtaa sohvalle välittömästi lasten nukkumaan menon jälkeen, se kahdenkeskisestä laatuajasta

-edellisestä johtuen ei jaksa juuri pitää yllä myöskään minkäänlaista seksielämää, mutta

-jaksaa kuitenkin seksiviestitellä "kaverinsa" kanssa (mistähän tollasia kavereita saa)

-mies, joka tahtoisi pitää lapset itsellänsä, mutta valittaa kuinka raskasta on, kun joutuu joka toinen viikonloppu hoitamaan niitä (ja todellakin vaan lapset, kotityöt ym. jää kyllä suvereenisti mulle) mun vuorotyöstä johtuen.

-lienee turha lisätä, että mitään "huomionosoituksia" ei ole mulle liiennyt muutamaan viime vuoteen, sen sijaan

-valehtelee joka toisesta asiasta, ylläpitää omaa salaista elämäänsä, johon kuuluu mm. puhelin, jota pidetään tyynyn alla nukkuessakin.

-keskustelut päättyvät siihen, että aletaan puhua turpajuhlista. On oikeasti tapahtunut sentään vain kerran (toistaiseksi).

En jaksa. Voi perkele että en jaksa.

Haen töitä, että päästäis muuttamaan lasten kanssa. Ei löydy. Helvetti.