Nyt on nimet paperissa. Ei mennyt kuin seitsemän vuotta ja tähän päädyttiin. Kummallakaan ei voimia eikä mielenkiintoa tilanteen selvittämiseen, ja onhan tätä nyt jo jahkattukin, ees taas moneen kertaan. Tämä ei ole se mies, jonka kanssa menin naimisiin. Miten voi ihminen niin muuttuakin...

Mitä mulla siis on...

-odotan joka päivä miestä kotiin, mihin aikaan nyt milloinkin, koskaan ei voi tietää. Mitään "omaa" (harrastuksia ym.) on turha illoiksi suunnitella. Jos joskus pääsee ruokakauppaan yksin on se ihan superluksusta.

-mies, jonka ei voi olettaa tekevän kotitöitä raskaan työnsä takia. Jos jotain tekee, sitä pitäisi hehkuttaa päivätolkulla.

-mies, joka nukahtaa sohvalle välittömästi lasten nukkumaan menon jälkeen, se kahdenkeskisestä laatuajasta

-edellisestä johtuen ei jaksa juuri pitää yllä myöskään minkäänlaista seksielämää, mutta

-jaksaa kuitenkin seksiviestitellä "kaverinsa" kanssa (mistähän tollasia kavereita saa)

-mies, joka tahtoisi pitää lapset itsellänsä, mutta valittaa kuinka raskasta on, kun joutuu joka toinen viikonloppu hoitamaan niitä (ja todellakin vaan lapset, kotityöt ym. jää kyllä suvereenisti mulle) mun vuorotyöstä johtuen.

-lienee turha lisätä, että mitään "huomionosoituksia" ei ole mulle liiennyt muutamaan viime vuoteen, sen sijaan

-valehtelee joka toisesta asiasta, ylläpitää omaa salaista elämäänsä, johon kuuluu mm. puhelin, jota pidetään tyynyn alla nukkuessakin.

-keskustelut päättyvät siihen, että aletaan puhua turpajuhlista. On oikeasti tapahtunut sentään vain kerran (toistaiseksi).

En jaksa. Voi perkele että en jaksa.

Haen töitä, että päästäis muuttamaan lasten kanssa. Ei löydy. Helvetti.